Leiki kuollutta -video

Kuvauksia oli alettu luonnollisesti järjestelemään jo hyvissä ajoin ennen kuin rokkikukot saapuivat paikalle kaatuilemaan. Kaikki ilmestyi vielä paikalle näppärästi omilla autoilla ja täysin eri aikoihin, kuinkas muutenkaan. Edellinen päivä oli mennyt kuulemma kuvausryhmällä mukavasti kangasta katon rajaan vetäen. Oli muuten ko. toimenpidettä varten pystytetty oikein rakennustelineet! Piuhaakin oli kivasti löydetty jostain lattialle luikertelemaan. Unohtamatta valaistusta, jossa on täytynyt mennä tunti jos toinenkin…

Kaikesta spekuloinnista huolimatta kuvauspaikka näytti siltä miltä pitikin, lukuunottamatta ohjaajan tuolia, jossa ei lukenut ”Oinonen” selkänojassa. Kuvauksien ohjaajana kun toimi oman kylän poika, Heikki. Paikalle oli saatu asiallinen ryhmä tekemään videota, jonka panokseen ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. Ennen varsinaista kuvaamista on tietysti tärkeä syödä, joten käytiin nykäseen kanakeitot huiviin.

Kuvaukset starttasi kohtauksella jossa kuvattiin kaikkia soittajia samaan aikaan. Kuvaa otettiin joka suunnasta heti niin että varmasti riittää. Kuvattiin meinaan nosturilla, raiteilla, käsivaralla… eli kaikella mahdollisella. Välillä tyhjennettiin muistikortteja ja safkattiin. HoReCa oli kuvauspaikalla muuten enemmän kuin kunnossa! Oli pannaria, pizzaa, pullaa jne. Ja niitähän lipastettiin tauolla huolella.

Päivästä povattiin jo etukäteen ”pitkäääää” ja sitä se olikin. Ottoja otettiin myöhään yöhön asti, joka alkoi näkyä kisakunnossa kaikilla pelaajalla. Riku oli ottanut aamuvuoron vyölle ennen kuvauksia, jonka saattoi aistia. Herra nimittäin vetäs olkihatun naaman eteen ja otti kitarakaapin pussin ikäänkuin makuupussiksi. Tilastotappioita. Pelaaja Riku on jääkäri, no worries.

Klaffi kalahti suurinpiirtein ottoa numero 69 kun herrat komennettiin vielä kerran riviin. Vikat kuvat saatiin vaivoin sisään, jonka jälkeen osa otti äkkilähdön takaisin Tampereelle. Valmista tuli noin kahdessatoista tunnissa soittajien osalta. Mukavaa hommaa, mutta suhteellisen raskasta. Video saadaan nähdä tässä lähiaikoina, pysy kanavilla!

Meinas ihan unohtua kertoa, että jääkäri otti kuvausten jälkeen kaksi tuntia unta jossain bunkkerissa ja painoi takas töihin… Märjestä!

Heikki Oinonen, Matias Vihko, Marju Aarnivirta, Jukka Ikävalko, Jenni Utriainen, J-P Virtanen, Janne Halinen ja Sanni Hujanen.

Kategoria(t): Blogi. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.