Mesta Vähitellen vaikenee arvio

Tamperelainen Kameleontti ei nimensä puolesta herätä toiveita raskaasta Suomi-metallista. Pitkän linjan metallistit louhivat ankaraa kotimaan kielellä raskautettua rautamalmia. Omakustanteen kolmesta viisusta löytää etsimättä vertailun Nicolen suuntaan. Kameleontti jättää kuitenkin tiukimman Meshuggah-riffin muiden taistelukentäksi. Panteraa on myös kuunneltu.

Nimiviisu Vähitellen Vaikenee kaivaa raskasta kiveä Mokoman ja Nicolen reseptillä. Riffi on raivoisaa ja vokaaleissa on iskukerrointa. Kieroutuneet ei lähde etsimään uusia polkuja, vaan samaa louhosta työstetään. Pirun toimiva riffittely ei jätä aihetta mutinoille ja vokaalien iskiessä ilmoille, homma on selvää laatulihaa. Siedätys ei jää veljesten jalkoihin. Hidas eteneminen tuottaa uhreja, vaikka biisi jää kolmikon junnaavimmaksi hetkeksi.

Kameleontti hallitsee osakohteet. Lyriikat liikkuvat tuttujen kuvioiden mukaan mutta hyvin lainattu teksti toimii kotimaan puheella. Vokaaleissa ja soittotyöskentelyssä ei ole halkeamia. Kameleontin pitäisi jollain keinolla erottua massasta. Raju ammattitaito nostaa päätä mutta Suomeen ei mahdu kovin montaa Nicolea. Myös vauhtia voisi säätää reilummin. Kameleontti on kuitenkin ilkeä ilmestys.

3 ½ / 5

J.A. Kaunisto / Mesta

Kategoria(t): Arviot, Vähitellen vaikenee Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.